Whippet arvokilpailusäännöt

Whippet arvokilpailusäännöt

Näitä sääntöjä sovelletaan whippetien arvokilpailuissa kaudella 2026.

Finaaliin selviytynyt koira joka kiiman, sairauden tai loukkaantumisen takia joutuu jäämään pois, palkitaan ratakilpailusäännöissä olevan yleisohjeen mukaan. Yksipäiväisessä kilpailussa eläinlääkäri päättää koiran kilpailun keskeyttämisestä. Jos alkuerä on juostu eri päivänä kuin finaali, eläinlääkärin todistus on tällöin esitettävä kilpailunjohtajalle. Todistuksen tulee olla päivätty ennen kyseessä olevaa kilpailupäivää tai kilpailupäivänä. Finaaleja ei täydennetä varakoirilla.

Mikäli ilmoittautuneita on vähintään 12 urosta ja 12 narttua, jaetaan koirat sukupuolittain ennen punnitsemista ja painoluokkiin jakoa. Sarjoja yhdistettäessä koira osallistuu automaattisesti yhdistettyyn sarjaan, jos ei ilmoittautumisen yhteydessä ole muuta ilmoitettu. Minimiosallistujamäärä on kuusi (6) koiraa.

  • 6 koiraa: 1 suora finaali. 
  • Alle 12 koiraa, yksi painoluokka: Juostaan alkuerä(t) ja finaali. Finaalin koirat määräytyvät alkuerien aikavertailun perusteella.
  • 12 koiraa: 2 suoraa finaalia (light ja heavy).
  • Jos enemmän kuin 12 koiraa: juostaan alkuerät ja finaalit kahdessa painoluokassa (light ja heavy).

Alkuerien lähdöt pyritään muodostamaan ensisijaisesti 4-6 koiran lähtöinä, kuitenkin painojen mukaan tasaisesti ja tarvittaessa 2-3 koiran lähtöinä.

Jos kilpailu juostaan aikajuoksuperusteisena, muodostetaan lähdöt mahdollisimman täysiksi ja painojen mukaan tasakokoisiksi.

Esimerkki koirien jakamisesta luokkiin: jos esim. 15 koiraa ilmoittautuu, jaetaan koirat kahteen painoluokkaan (light ja heavy):

  1. Kuusi painavinta ja kuusi kevyintä koiraa muodostavat aluksi Light- ja Heavy-luokat, ja luokkien keskipaino lasketaan. Loput koirat siirretään siihen luokkaan, jonka keskipainoa niiden oma paino on lähimpänä.
  2. Tilanteessa, jossa kaksi tai useampi koira painaa täysin saman verran, ratkaisee arvontanumero (pienempi arvontanumero saa edun → koira light luokkaan) koiran sijoittumisen luokkiin.

B-FINAALI: Whippetit eivät juokse B-finaalia.

Suomen Mestaruus

Whippet avoin: Radan lyhyin keskimatka, poikkeuksena Metsämäki 495 m.

Whippet veteraani: lyhyt matka. Koira saa osallistua veteraanisarjaan, kun se on täyttänyt 6 vuotta. Minimiosallistujamäärä 3 koiraa. Jos osallistujia on 3–6, juostaan suora finaali. Veteraaneja ei jaeta sukupuolittain.

Sprintti Derby

Lyhyt matka. Kilpailu juostaan aikajuoksuna painoluokittain. Painoluokkien kuusi (6) nopeinta palkitaan finaalikäytännön mukaisesti.

  • 6 koiraa: 1 suora finaali.
  • Alle 12 koiraa, yksi painoluokka. Kuusi (6) nopeinta palkintaan. 
  • Jos vähintään 12 koiraa: 2 painoluokkaa (light ja heavy). Painoluokkien kuusi (6) nopeinta palkitaan finaalikäytännön mukaisesti.
  • Lähdöt muodostetaan mahdollisimman täysiksi ja painojen mukaan tasakokoisiksi. (esim. 10 koiran luokka muodostaa kaksi viiden koiran lähtöä).

Master & OAKS

Radan pisin keskimatka, kuitenkin max 520 m. Masters on urosten ja OAKS narttujen avoin klassikkokilpailu. Minimiosallistujamäärä on kolme (3) koiraa. Kilpailu juostaan aikajuoksuna painoluokittain. Painoluokkien kuusi (6) nopeinta palkitaan finaalikäytännön mukaisesti.

  • 6 koiraa tai alle: 1 suora finaali.
  • Alle 12 koiraa, yksi painoluokka. Kuusi (6) nopeinta palkintaan. 
  • Jos vähintään 12 koiraa: 2 painoluokkaa (light ja heavy). Painoluokkien kuusi (6) nopeinta palkitaan finaalikäytännön mukaisesti.
  • Lähdöt muodostetaan mahdollisimman täysiksi ja painojen mukaan tasakokoisiksi. (esim. 10 koiran luokka muodostaa kaksi viiden koiran lähtöä).

EGU Open

Radan pisin keskimatka, kuitenkin max 520 m. Kilpailu juostaan aikajuoksuna painoluokittain. Painoluokkien kuusi (6) nopeinta palkitaan finaalikäytännön mukaisesti.