Viikon Koira: Greyfort Merlyn

Viikon Koira: Greyfort Merlyn

GRL on päättänyt kaudella 2023 nostaa jokaisista kisoista yhden menestyneen tai muutoin mielenkiintoisen greyhoundin ja whippetin viikon koiriksi. Valitsimme kauden 11. kisapäivästä, SM-finaalipäivästä, viikon koiriksi greyhoundeista Greyfort Merlyn ja whippeteistä Iroces.


Greyfort Merlyn “Merlin”

Multibet – Greyfort Emly, synt. 01/2021
Omistaja Miska Argillander & Anu Paarlahti, kasvattaja Greyfort Irlanti

Sunnuntaina 1.10. juostiin kauan odotettu Suomen Mestaruus -finaali, mutta päivä piti sisällään myös muita sangen mielenkiintoisia lähtöjä. Samana päivänä juostu greyhoundien 680 metrin stayer-kilpailulähtö oli erittäin odotettu usean vuoden tauon jälkeen.
Stayer-matkalle oli ilmoittautunut kolme koiraa, sisarukset Madam Puddifoot ja Severus Snape sekä irlantilaistuonti Greyfort Merlyn. Näistä Greyfort Merlyn, eli Merlin, oli ainoa jolla oli pitkien matkojen juoksemisesta kokemusta ja kilpakumppaneille matka oli ensimmäinen.
Tasaisen lähdön alkupuoliskolla katsojat saivat jännittää kuka tulee ottamaan kilpailussa kärkisijan, mutta toisen kierroksen alkaessa alkoivat erot juoksijoiden välillä jo hieman kasvamaan. Lopulta maalilinjan ylitti ensimmäisenä pitkään kärkisijaa itsellään pitänyt Greyfort Merlyn ajalla 42.67. Merlinin lähdön voit katsoa GRL:n YouTube-kanavalta.

Onneksi olkoon Miska ja Anu Merlinin upeasta voitosta! Miten teillä juhlittiin voittoa?
Kiitos, olihan tämä ihan huimaa. Merlin pääsi maanantaina maneesiin juoksentelemaan happoja pois ja leikkimään toisten greypoikien kanssa.

Tämä oli Merlinin ensimmäinen stayer-matka, millä tavalla olitte kilpailuun etukäteen valmistautuneet ja mikä sai teidät lähtemään mukaan pitkän matkan kilpailuun?
No Merliniä oli pidetty kunnossa loppukautta kohden ja poika juoksi Kaupin harjoituksissa muutama viikko sitten 480m K1-luokan ajan ja se laittoi miettimään, että kuntohuippu on jossain kohtaa menossa. Sitten huhuiltiin osallistujia stayermatkalle ja pidimme pienen arvion ja neuvottelun, että kilpailullisesti tämä osui kohtuu ok paikkaan niin lähdetään kokeilemaan. Sinänsä viikonlopun kilpailuun valmistautuminen meillä tarkoittaa pieniä muutoksia arkeen. Vapaana rallattelua vähemmän viikolla, extralisien tankkaus ja nesteytys aloitetaan, sekä monesti on ollut ammattilainen vielä hoitamassa lihakset ja rangan yms. kuntoon. Ruoka-annoksia vähennetään kisapäivää kohden.

Merlinillä on kokemusta myös maastopuolella kilpailemisesta, jossa se on hallitseva maailmanmestari. Koetteko, että maastokilpailemisesta on ollut hyötyä suunnitellessa stayermatkan kilpailuun osallistumista?
No siinä mielessä kyllä, että se osoittanut Merlinin kestävyyden sekä palautumisen joten ei ollut epäilystä etteikö jaksaisi tämän matkan.

Millainen koira Merlin on kotona ja treenatessa ja miten se teille aikanaan valikoitui?
Merlin on kotona hyvin rauhallinen, sen kanssa on turvallinen olo ja lauman muut jäsenet kunnioittavat sitä. Töistä tullessa hyvin iloinen ja aamuisin antamassa pusuja. Treenaaminen Merlinin kanssa perustuu keskinäiseen kunnioitukseen, luottamukseen ja Merlin tekee mitä siltä pyytää. Treenaaminen on melko helppoa koska sillä on juoksukavereita. Käymme paljon maneesissa sekä erilaisissa aidatuissa ympäristöissä kuten vinttareille soveltuvat koirametsät missä on suoraa tai avaraa leikkiä ja spurttailla. Merlin kilpailee sekä Anun että minun kanssa ja koko ajatuksemme Merlinin suunnitelmista ja myös paljon toteutuksesta perustuu yhdessä tekemiseen, Merlin on meidän kummankin greyhound ja me olemme tiimi.

Merlinin kanssa on ilo tehdä yhdessä töitä. Meillä oli ensin ajatus coursinglinjaisesta pennusta, mutta universumi osoitti meille Merlinin ja se on ollut pian jo vuoden Suomessa. Uskon, että jokainen koira tulee elämään juuri oikeaan aikaan.

Merlin on tuttu näky maastokilpailuissa, onko se juossut myös SVKL:n ratakilpailuissa? Molempien liittojen ja maastojen mahdollisuus tuovat varmasti mukavan määrän vaihtoehtoja, joista rakentaa kauden kulkua. Onko ollut helppoa tai millaisia haasteita on ollut sovittaa kahden eri liiton rata- sekä maastokilpailuja samaan kalenteriin koiralle?
No itseasiassa Merlinillä ei ole vielä yhtään SVKL-ratakisaa alla, tämän kauden ensimmäinen kisa on lauantaina jossa juostaan greyhoundien ratamestaruudesta. Merlin on ollut kyllä rataharjoituksissa joissa olemme käyneet myös muilla paikkakunnilla koska Vätin turvallisuus tuli aika äkkiä vastaan rata-alkeiden ja koppilähtöjen opettelun jälkeen ja mahdollisuuksien mukaan olemme käyneet Metsämäessä. Merlin siis on kisannut vain GRL-puolella toistaiseksi. Tietysti valinnan mahdollisuus on iso, mutta koska kautemme alkoi jo maaliskuussa Sveitsissä ja Hollannin maastoissa niin olemme pitäneet ihan reilusti taukojakin kilpailuista eikä pitää liikaa kisatahtia yllä.

Millä tavalla Merlin viettää tänä talvena lepokautta ja millaisia suunnitelmia teillä on vielä tälle kaudelle? Tullaanko Merlin näkemään Finnish Greyhound Derbyssä?
Valitettavasti Derby jää tänä vuonna väliin koska kauden päättää lokakuun lopussa Greyhoundien maastomestaruus Hailuodossa ja sitä ennen pidetään vielä tauko. Lepokausi on meillä monen vuotta tarkoittanut sitä, että kisakauden jälkeen saadaan ottaa ihan vapaasti ja vietetään melkein totaalilepo kuukausi. Se tarkoittaa, että mennään ihan rauhallisesti ja pysäytetään treeni/kisakierre myös mentaalisesti myös treenarilta. Se ei nyt tarkoita että kuukauteen ei käydä kuin hihnapissat mutta levon ja palautumisen tärkeys nousee ykkösprioriteetiksi. Joskus on mennyt vuoden loppuunkin saakka. Sitten aloitellaan taas lisäämään liikkumista ja miettimään mites mennään tämä talvi.

Haluatteko lähettää terveisiä kanssaharrastajille, kilpailemista miettiville tai vaikka kilpailuiden järjestäjille?
Iso kiitos jo nyt kaikille kanssakisaajille, järjestäjille jne. Oma ajatusmaailma on muuttunut hyvin paljon siitä kun ensimmäisen greyn kanssa hampaat irvessä käytiin 17 kisaa ekalla kaudella koiran moottorimittarin jo käydessä punaisella vuosia sitten. Haluaisin lähettää terveisiä että parhaimmillaan tämä on upea laji ja greyt ovat koirien kuninkaita. Vaikka tämä on harrastus niin tehdään siitä harrastamisen arvoista ja ennenkaikkea nauttikaa omien greyden ihan jokapäiväisestä seurasta. Tosiasia on myös, että harrastaminen vaatii jonkin verran panostusta, tietoa rodusta sekä työntekoa, mutta ainakin meille yhdessä tekeminen on mitä suurinta onnellisuutta elämään tuova asia.

Onnea vielä kerran Miska, Anu ja Merlin!

 

Vastaukset: Miska Argillander
Kysymykset: Jonna Paronen
Kuva: Minna Leppänen