Lajiesittely

Lajiesittely

Greyhound racing Suomessa

Pohjoismaista Tanskassa päästiin ensimmäisen kerran nauttimaan huippunopeista koirista, siellä juostiin jo 1920-luvulla. Suomessa juostiin virallisesti ensimmäisen kerran 1951 ja ensimmäinen rata valmistui vasta 1968 Mikkeliin. Sen jälkeen ratoja on tehty useita ja niistä on nykyään eri vinttikoirien kilpailukäytössä puolen tusinaa ympäri Suomea. Vaikka isossa maailmassa greyhound racing oli jo alkujaan täysin ammattilaista puuhaa, niin Suomessa siitä tuli eri resurssien puutteiden takia harrastus, joka ohjautui Suomen Kennelliiton alaisuuteen. Tuohon aikaan kuten nykyäänkin vinttikoirien juoksukilpailut olivat siis Kennelliiton alaista koetoimintaa. Hyvin pian huomattiin, että erityisesti juoksulinjaiset greyhoundit ja whippetit pystyivät tarjoamaan parhaiten varmoja ja tasaisia lähtöjä. Olihan niillä ollut nopeus ja juoksuvarmuus jo vuosikymmeniä ehdottomia vaatimuksia.

Turvallisuuskysymyksiä

Greyhoundien ja whippettien nopeus on ylivertainen muihin vinttikoiriin verrattuna. Siksi racing-väki alkoi luonnollisesti vaatia parempia ja turvallisempia ratoja. Mutta koska he olivat selvänä vähemmistönä, eivätkä koirat olleet näyttelytähtiä, niin ehdotukset eivät saaneet vastakaikua. Vinttikoiraharrastajat eivät ymmärtäneet, että esim. greyhoundeille turvalliset radat olisivat myös heidän hitaammille koirilleen suunnattomasti turvallisempia.

Toinen ongelma, jonka erityisesti greyhoundien omistajat kokivat tärkeäksi ratkaista, oli yhtä eläinsuojelullinen kysymys kuin ratojen turvallisuus. Maailmalta oli jo saatu tarkkaa tutkimustietoa siitä, kuinka raskas suoritus kilpailu greyhoundille on ja kuinka pitkän palautumisajan koirat tarvitsevat. Ehdottomana rajana pidettiin yhtä kilpailua per päivä, mutta Vinttikoiraliiton kisoissa juostiin silloin, kuten edelleenkin, usea startti päivässä. Usein greyhound treenareista ajateltiin, että he liioittelivat rasittavuus- ja turvallisuuskysymyksissä.

Ensin SVUK, sitten GRL

Lopputulos oli selvä ja odotettu. Kourallinen aktiiveja jätti Vinttikoiraliiton ja perusti Suomen Vinttikoiraurheilun Keskusliiton, SVUK:in vuonna 1984. Myöhemmin nimi muuttui vielä Greyhound Racing Liitoksi (GRL). Tänä päivänä, kun GRL on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa koiraurheilukartassa ja ikäpolvet ovat vaihtumassa, ollaan ymmärtämässä, että greyhound racing ei ole uhka Vinttikoiraliitolle ja sen alla juokseville koirille. Niiden toiminta on luonteeltaan erilaista, toinen painottuu edelleen koetoimintaan ja toinen puhtaasti urheiluun. On täysin järkevää, että varsinaiselle greyhound ja whippet-urheilulle on oma liittonsa. Voimavarat täytyy aina suunnata sinne missä niistä on eniten hyötyä. GRL:n myötä radat muuttuivat greyhoundeille turvallisimmiksi ja kehitystyö jatkuu edelleen. Mikä positiivisinta, voimavaroja on myös tarpeen mukaan yhdistelty, ja yhteistyötä on myös kehitetty SVKL:n ja GRL:n välillä.

Suomessa on tällä hetkellä kolme rataa, joilla myös greyhoundit pystyvät turvallisesti juoksemaan. Alla lueteltujen lisäksi myös Hyvinkäällä on rata, jossa greyhoundejakin käy säännöllisesti.

  • Metsämäen rata, Turku
    • Kerhot: Turun Greyhound Klubi (TGK)
    • Valmistunut v. 1996
    • CGRC:n alaiset EM-kilpailut v. 2000
    • Rata sijaitsee raviradan keskellä
    • Juostaan GRL:n alaisia kilpailuja
    • Kaarteiden säteet 53m 11% kallistuksella
    • Juostavat matkat: 325 m, 495 m, 560m, 785m

    Metsämäen rata sijaitsee raviradan keskellä. 495m lähtökopit sijaitsevat keskellä lähtösuoraa.

  • Virpiniemen rata, Haukipudas (Oulu)
    • Kerhot: Virpiniemen GreyhoundUrheilijat (VGU)
    • Valmistunut v. 2000
    • Kaarteiden säteet 49m 7% kallistuksella
    • Juostaan sekä GRL:n että SVKL:n alaisia kilpailuja
    • Juostavat matkat: 280 m, 480 m, 520m, 712m

    Virpiniemen Greyhound Stadion sijaitsee Haukiputaan kunnassa Virpiniemen eläinurheilukeskuksessa. Avajaiskilpailut juostiin heinäkuussa 2000. Rata on uusin Suomen Greyhound Racing radoista, ja on hyvin samankaltainen australialaisen Albion Parkin kanssa.

  • Kaupin rata, Tampere
    • Kerhot: Pirkanmaan Vinttikoirakerho (PVK) ja Tampereen Seudun GreyhoundKlubi (TSGK)
    • Valmistunut v. 1964
    • Rataa parannettu mm. vuosina 2002-2003
    • 350 m:n matka otettu käyttöön v. 2003
    • Juostaan sekä SVKL:n että GRL:n alaisia kilpailuja
    • Juostavat matkat: 280 m, 350 m, 480 m, 680m

    Tampereen Kaupin rata on osa Kaupin urheilupuistoa, joka sijaitsee Tampereen yliopistollisen sairaalan pohjoispuolella. Vinttikoiraradan ympärillä on metsää ja kuntopolkuja. Kaupin rata on tunnelmaltaan idyllinen, ja sieltä myös löytyy varjoalueita joka lisää ihmisten ja koirien mukavuutta starttia odotellessa.