Finaali
Finaali juostaan Turussa 18.9. 325m matkalla. Cupin finaaliin on oikeutettu
osallistumaan kuusi eniten pisteitä ko.cupissa kerännyttä koiraa.
Tasapisteiset karsitaan nopeimman ajan perusteella. (Ensisijaisesti 325m:n,
toissijaisesti
350m:n ja kolmanneksi 280m ajan perusteella.) Finaalissa koirat sijoitetaan
koppeihin osakilpailupisteiden mukaisessa järjestyksessä siten, että ensin
sijoitetaan eniten pisteitä kerännyt koira jne. Koirat sijoitetaan
voimassa olevien koppitoiverivien mukaisesti.
Finaalista poisjääneen koiran tilalle voidaan ottaa varakoira,
mikäli
poisjäänti on kilpailunjohtajan tiedossa viimeistään viimeisenä arkipäivänä ennen
finaalia. Pääsyn finaaliin ratkaisee tällöin koiran keräämät
pisteet. Tasapisteissä käytetään aikavertailua. (1.325m,
2.350m, 3.280m)
Sijoitukset
Koirat palkitaan niiden keräämien yhteispisteiden mukaan. Finaalissa on kaksinkeraiset
pisteet. Koiria, jotka eivät
juokse finaalissa, ei palkita.
Tasapisteissä sijoituksen ratkaisee parempi cup-lähdössä juostu
aika.
(1.325m,
2.350m, 3.280m)
Palkinnot
Cup-osakilpailuissa palkinnot jaetaan normaalien sijoituslähtöjen
mukaan. Finaalissa kuudelle parhaalle jaetaan mitalit ja voittajalle mantteli.
Sijat 1.-3. palkitaan lisäksi rahapalkinnoin.
1. 110 €
2. 70 €
3. 40 €
Finaalin palkintorahat tilitetään kauden päätyttyä kolmen
parhaan koiran omistajien pankkitileille.