top
logo
GRL RSS

Julkaise: JBookmarks Julkaise: Facebook Julkaise: Windows Live Julkaise: Del.icoi.us

Kontaktit - Jäsenkerhot


Toimintaa
EDISTYNEEMMILLE PDF Tulosta Sähköposti

Seuraavien tehtävien vaatimustaso vaihtelee. Jotkut asiat vaativat hieman opastusta kokeneemmilta, joihinkin riittää pieni opastus paikan päällä, toisia tehtäviä taas voi ja kannattaakin harjoitella etukäteen vaikkapa harjoituksissa. Tarvittaessa kerhot järjestävät myös pienimuotoisia kursseja, jos vain kiinnostusta riittää tarpeeksi. Eli näihinkään tehtäviin osallistuaksesi, sinun ei välttämättä tarvitse olla kokenut kilpailuttaja. Harjoitus tekee mestarin.


Lähettäjä
Lähettäjä on henkilö, jolla on käytössä radiopuhelin jolla voi olla tarvittaessa yhteydessä vieheenvetäjään. Hän varmistaa kilpureiden varusteet, mm. kisakopan ja manttelin oikean kiinnityksen (erityisesti koejuoksijoilta). Lisäksi hän myös pitää huolen, että koirat kopitetaan sääntöjenmukaisesti, ja ilmoittaa lipun avulla milloin koirat ovat valmiina kopeissa ja vieheenveto voi alkaa.

Kuuluttaja
Kuuluttaja on kilpailuiden "seremoniamestari". Kuuluttaja esittelee koirat käsiohjelman avulla lähtöesittelyssä, sekä myös selostaa yksinkertaisesti myös kilpailunkulkua yleisölle. Tehtävän luonteeseen kuuluu tietty hurtilla huumorilla itseensä suhtautuminen ja innostuneisuus.

Maalikamera
Maalikamera on kapealla sektorilla kuvaava suurinopeuksinen kamera jota käytetään urheilussa maaliintulojärjetyksen ja -ajan selvittämiseen. Laite kuvaa maaliviivan kohtaa, ja liittää kellonajan kuvaan (eli on siis kellon ja kameran yhdistelmä). Koska kyseessä on kilpailuiden ja tuomaritoiminnan kannalta hyvin tärkeä väline, GRL:n hallitus on velvoittanut jäsenkerhojen varmistamaan kilpailukohtaisesti maalikameran käyttäjän. Kiinnostukseksi maalikameran käyttöä kohtaan välitetään eteenpäin siis kerhojen edustajille, jotta ehdit saada maalikameran käyttöön tarvittavan opastuksen.

Vieheenvetäjä
Vieheenveto on taitolaji, mutta silti tehtävä jonka kuka vain voi halutessaan oppia. On varmasti paikallaan opetella vieheenvetoa viikolla pidettävissä harjoituksissa, ja kokeneemmat vieheenvetäjät neuvovat varmasti vieheenvedon perusasiat. Viime vuosina tähän tehtävään (radanhoidon ohella) on järjestetty pikakursseja.

Kilpailutoimisto

Kilpailutoimisto on kilpailuiden hermokeskus. Toimistossa kerätään kaikki kilpakirjat talteen merkintöjä varten, ilmoittautumismaksujen ohella. Toimistossa on myös tarjolla käsiohjelmat, ja siellä kirjataan kaikki tulokset tietokantaan ja tarvittaessa nettiin. Toimistossa on hyvä olla vähintään 2-3 henkilöä kaiken aikaa.

 
KOKENEEMMILLE PDF Tulosta Sähköposti

Alla on lueteltuna kisojen urheilullisuuden ja sääntöjen noudattamisen kannalta tärkeimpiä toimihenkilötehtäviä. Erityisesti tuomareilta edellytetään tarvittavaa kokemusta lajista. Monesti näihin tehtäviin on erityisen hyvä mahdollisuus silloin, kun oma kilpuri on ohittanut jo veteraani-iän ja aikaa olisi toimia lajin hyväksi muilla tavoin. Jos uudet haasteet kiinnostavat ja kaipaat lisätietoa, ota yhteyttä GRL:n koulutusvastaavaan!

 

  • Päätuomari
  • Kaarretuomarit
  • Maalituomari
  • Avustavat tuomarit
  • Doping-näytevastaava

 

 
VASTA-ALKAJILLE PDF Tulosta Sähköposti

Näihin tehtäviin voi jokainen osallistua, jopa ilman varsinaista kokemusta greyhound racingista.

Kiinniottajat (6 kpl)
Kilpailuissa jokaista koiraa kohden on oma kiinniottaja. Koirien pysähtyessä ratavieheelle, kiinniottajat ottavat jokaisen koiran kiinni ja pitävät niitä aloillaan kunnes omistaja/treenari ehtii paikalle ottamaan koiran hihnaan. Kynnys osallistua on pieni, sillä käytännössä muita vaatimuksia ei ole kuin asiallinen koirien käsittely. Kiinniottopaikalla olet myös aitiopaikalla seuraamassa lähtöjä, ja siinä todella pääsee kisatunnelmaan käsiksi!


Valokuvaaja
Jokainen voi ottaa myös kisoista valokuvia radan eri puolilta - lähtökoppien luota, kaarteista tai kiinniottopaikalta. Treenarit arvostavat kuvia ja kaikkea materiaalia lähdöistä, sillä lähtökoppien takaa ei näkyvyys ole aina paras mahdollinen. Voit tehdä kuvista esimerkiksi oman galleriasi nettiin, ja lähettää linkin GRL:n sivujen ylläpidolle ja eri keskustelupalstoille. Myös muihin julkaisuihin, kuten liiton ja kerhojen lehtiin toivotaan kipeästi kuvia. Luovuus kunniaan!

Buffet / kioski
Buffetin tuotto menee kokonaisuudessaan kerhojen toimintaan, ja voit osallistua myytävien tuotteiden hankkimiseen sekä myymiseen kisoissa ja harjoituksissa.


Palkintojen jakaja
Palkintojenjakaja laittaa voittaneelle koiralle voittomitalin kaulaan, sekä kättelee ja onnittelee omistajaa. Arvokilpailuissa myös muita koiria palkitaan, ja tehtäviin kuuluu myös palkitojen esille laittaminen ja palkintopaikan koristelu.

Radan laittaminen kilpailukuntoon
Tämä on erittäin tärkeä osa koirien turvallisuutta, niin harjoituksissa kuin kilpailuissakin! Tässä myös vaadittava kokemus vaihtelee, sillä kuka tahansa voi kävellä rataa ympäri ja keräillä irtokiviä pois. Riippuen säätiloista, rataa voidaan joutua kastelemaan viikollakin, tai edellisenä päivänä ennen kisoja. Tämä vaatiikin yllättävän paljon vaivanäköä, varsinkin jos sattuu olemaan oikein helteinen ja kuiva ajanjakso. Radan lanaaminen lana-autolla on taitolaji, jossa on hyvä saada pientä opastusta. Lanatessa yksi henkilö ajaa lana-autoa. ja toinen voi istua lanan päällä säätäen lanan korkeutta toimien samalla painona. Lopuksi lana vaihdetaan vielä rengaslanaan, jolla saadaan radan pintaan sopiva kimmoisuus ja tasaisuus.

Eläinlääkärin avustaja / punnitus
Eläinlääkäri tarkistaa kaikkien koirien asianmukaisen kunnon ennen lähtöä, ja tässä on hyvä olla ylimääräinen käsipari - varsinkin kirjaamassa tarkistettujen koirien tiedot ylös. Näihin tietoihin kuuluu punnituksessa mitattu kisapaino sekä tarkistetut rokotustodistukset.

 
Toimihenkilötehtäviä tarjolla! PDF Tulosta Sähköposti

Kaikki GRL:n jäsenkerhojen järjestämät kilpailut ja harjoitukset viedään läpi vapaaehtoisin voimin. Jokaisella harrastajalla on omanlaisensa elämäntilanne, joka määrittelee mihin tehtäviin on mahdollista osallistua oman ajan ja jaksamisen puitteissä. Monet ihmiset lajin parissa ovat tehneet vuosien saatossa hartiavoimin töitä, jotta meidän olisi mahdollista harrastaa tätä upeaa lajia koiriemme kanssa. Auttakaamme heitä parhaamme mukaan! Monet tehtävät voi tuntua pieneltä, mutta osallistuminen edes pieniin tehtäviin helpottaa yhteistä taakkaa, eikä kenenkään työmäärä muodostu kohtuuttomaksi. Eritoten osallistuminen on erinomainen idea niille, jotka vasta suunnittelevat ensimmäisen greyhoundinsa hankkimista. Mikäs sen parempi tapa tutustua harrastajiin, kasvattajiin, kilpakoiriin ja kisarutiineihin kuin tulemalla rohkeasti mukaan toimintaan!

 

Kuinka ilmoittaudun mukaan?

Jos joku tehtävä kiinnostaa erityisesti, ota yhteyttä ylläpitoon joko lomakkeella tai sähköpostilla. Merkitse mukaan tarvittaessa myös päivämäärät (jos haluat osallistua tiettyinä päivinä) ja ne kerhot joiden toimintaan haluat mukaan. Ylläpito toimittaa kaikki hakemukset eteenpäin asianosaisille, kuten kilpailunjohtajille joilla on ensisijainen vastuu toimihenkilöiden hankkimiseksi kilpailuihin.

 

Kisojen alla voit toki ottaa yhteyttä kilpailunjohtajaan suoraan puhelimitse, kuten aina ennenkin. Kilpailunjohtajat, ja heidän yhteystietonsa löytyvät kauden alla julkaistavasta kilpailukutsusta. Voit osallistua yhteisiin tehtäviin kilpailuiden tai harjoitusten yhteydessä, tai vaikkapa tukea julkaisutoimintaa lähettämällä kuvia tai artikkeleita liiton/kerhojen lehtiin ja nettisivuille. Alla on lueteltuna kilpailuihin ja harjoituksiin liittyviä yhteisiä töitä, ja listaa täydennetään tarvittaessa myöhemmin lisää.

 

 



bottom
top

Kirjaudu

Uusimmat tiedostot

Uudet / Muokatut

tiistai, 31 elokuu 2010 06:18
keskiviikko, 25 elokuu 2010 06:26
maanantai, 23 elokuu 2010 08:49
maanantai, 23 elokuu 2010 08:41
maanantai, 23 elokuu 2010 08:37
maanantai, 23 elokuu 2010 08:24

Seuraava tapahtuma

12.09. VETMAN TURKU CLASSIC 2010 alkuerät
12-09-2010 14:00
Turku, Metsämäki
 
siihen on aikaa
2 päivää 14 tuntia

 

bottom

Powered by Joomla!. Designed by: Joomla 1.5 Template, .asia domain hosting. Valid XHTML and CSS.