Harrastus, johon koko perhe voi osallistua

Jännittäväksi lajin tekee se, miten koira on treenattu ja onko sen kunto saatu ajoitettua oikein. Valmentamiseen voi osallistua koko perhe.
Mikään ei vastaa sitä jännityksen tunnetta, kun ensi kertaa kopittaa kilpastarttiin oman, itse treenaamansa koiran!

 

Turku 16.08.2014 Sprintti Derby finaali. (Videon © Iida Nikkilä)

Greyhoundin ja Whippetin kasvattaminen pennusta aikuiseksi kilpajuoksijaksi ei ole kohtuuttoman vaikeaa, ja tietoa on tarjolla yllinkyllin. Tietomäärä voi joskus etukäteen jopa lannistaa, mutta siihen kannattaa suhtautua mieluummin positiivisesti ei tarvitsekaan osata heti kaikkea. Perusasiat joita vaaditaan koiran hyvinvointiin ja turvalliseen kilpailemiseen ovat kuitenkin yksinkertaisia.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että enemmänkin greyhound racing vaatii pitkäjänteisyyttä ja malttia, sekä omaa halua oppia uusia asioita.

Greyhound Racing Liiton kilpailuissa juoksee kaksi vinttikoirarotua: maailman nopeimmat koirat greyhoundit, ja kooltaan pienemmät koiraurheilijat whippetit. Radalla ne pääsevät toteuttamaan alkukantaista viettiään, saalistamista. Greyhoundeilla ja Whippeteillä on voimakas luontainen ajamis- ja saalistamisvietti, joten nuoren koiran opettaminen keinovieheelle käy suhteellisen helposti se on tavallaan vain luontaisen vietin vahvistamista.

Radat ovat ovaalin muotoisia, noin 500 m pitkiä ja pintana niissä on hiekka. Yhdessä kilpailulähdössä juoksee kerrallaan max 6 koiraa, jotka lähtevät samaan aikaan aukeavista lähtökopeista. Edellä kulkee moottorilla toimiva jänis eli viehe. Voittajakoira ylittää ensimmäisenä maalilinjan ja voitosta todella taistellaan juoksemalla.

Kilpailtavat matkat ovat n. 300 m (sprintti-kilpailu), n. 500 m (keskimatkan kilpailu) ja n. 700 m (stayer-kilpailu). Koira saa aloittaa kilpailemisen sinä kuukautena, kun se täyttää 15 kk. Sitä ennen sen on juostava yksi soolokoejuoksu jossa seurataan sen fyysista ja henkistä valmiutta kilpailla. Koirilla on juostessa yllään kuonokopat ja eriväriset numero manttelit.

 

Racing väki osallistui Iida Nikkilän johdolla 2014 Aamulypsyn markkinointi tempaukseen. Video oli mm. kilpailun katsotuin ja saavutti myös palkintosijan.

 

Aamulypsy-racing 2014. (Videon © Iida Nikkilä)

 


Greyhound racingin historia

Vaikka greyhound rotuna on tuhansia vuosia vanha, niin greyhound racing urheilulajina elää vielä varhaislapsuuttaan. Varhaisimmat maininnat greyhoundista ajamassa keinoviehettä löytyvät vain hiukan toistasataa vuotta sitten, ja rataracing ulottuu ainoastaan noin 70 vuoden päähän. Laji on Suomessa vielä jokseenkin tuntematon, muualla maailmassa se on kuitenkin erittäin suosittua. Ehdoton huippumaa on Australia, jossa Greyhound Racing on vedonlyöjien suosikki.

Greyhoundien juoksukilpailuja – maastossa ja suorilla – vedonlyönteineen on Englannissa harrastettu jo n. 200 vuotta. Sieltä se levisi brittien mukana jokaiseen maankolkkaan. Yhdysvalloissa lajiin innostuttiin vasta tämän vuosisadan alussa, kun sääntöjenmukaista coursingia esiteltiin 1886 ensimmäisen kerran Kansasin Cheyenne Bottomsissa, ja se herättikin paljon huomiota. Aikaisemminkin siellä toki koiria oli, esimerkiksi eräs tunnettu intohimoinen greyhound harrastaja oli Yhdysvaltain epäonninen ratsuväenkenraali G. A. Custer, jolla oli 40 greyhoundin lauma.

Ensimmäinen yritys esitellä racingiä tapahtui Hendonissa, lähellä Lontoota. Timesin artikkeli tästä innovaatiosta, otsikoituna ”Coursing by Proxy”, ilmestyi harrastajien luettavaksi 11.9. 1876. Itse kilpailu tapahtui 400 jaardin (366m) suoralla, ja kun uuden lajin uutuuden viehätys katosi, se ei kyennyt ylläpitämään yleisön mielenkiintoa ja kuihtui nopeasti pois. Mitkä tekijät olivat syynä tähän epäonnistumiseen? Noina aikoina Hendoniin oli vaikea päästä ja kulkuvaikeudet olivatkin yhtenä syynä floppaamiseen. Pahin takapakki tuli kuitenkin siitä, että suoran coursing ei tarjonnut tarpeeksi koetusta greyhoundeille ja voitto meni aina vääjäämättä nopeimmalle koiralle. Koirat juoksivat pareittain suoralla radalla, ja täytettyä kania vedettiin suoraan eteenpäin pusikkoon piiloon. Tämäntyyppinen ”racing” ei kerännyt suurtakaan suosiota ja hävisi aidolle coursingille.

Mekaaninen viehe

Tehtiin lukemattomia kokeiluja yritettäessä luoda keinoviehe ovaaliradalle ja neljälle kaarteelle, jotta kyettäisiin tuomaan alkuperäisyys greyhound racingin uuteen konseptiin. Silti nuo kokeet epäonnistuivat ja ja idea hautautui lähes neljännesvuosisadaksi. Kunnes se tuli uudestaan pintaan, tällä kertaa tuhansien kilometrien päässä Yhdysvalloissa.

Coursing oli 1900-luvun alun aikoihin suosittua Yhdysvalloissa ja Owen Patrick Smithistä tuli urheilun yksi johtavista promoottoreista. Kohtalo oli valinnut oudon arkkitehdin modernille greyhound racingille. Smith oli vedonlyöntiä vastaan ja hänen inhonsa vedonvälittäjiä kohtaan aiheutti melkein keskenmenon uuden urheilun syntymälle. Koska Smith teki uraa järjestämällä suuria coursing-kilpailuja, niin hän joutui vastakkain elävän riistan tappamista vastustavien ryhmien kanssa. Tämä pakotti hänet harkitsemaan asiaa uudestaan sekä pohtimaan keinovieheen mahdollisuutta ja ratakilpailuja. Hänen alkuaikojen yritykset olivat melkoisen keskeneräisiä, ja pitivät sisällään virityksiä, kuten täytetyn kanin kiinnittäminen moottoripyörään.

Vuonna 1919, 14 vuotta ensimmäisestä tapaamisestaan coursing-greyhoundien kanssa, Smith oli onnistunut asentamaan vieheen motorisoituun kärryyn. Owen Patrick Smith olikin patentoinut jo vuonna 1912 Yhdysvalloissa mekaanisen vieheen. Yhdessä George Sawyerin kanssa he avasivat ensimmäisen radan Emeryvilleen Kaliforniaan. Mutta koska Smith oli kieltäytynyt sallimasta vedonlyöntiä radalla, niin hänen Sawyerin kanssa perustamansa yhtiö, Blue Star Amusement Company, kaatui. Syynä oli tappiot, koska he eivät onnistuneet houkuttelemaan yleisöä. Vuotta myöhemmin yhtiökumppanuus uusittiin nimellä International Greyhound Racing Association ja paikkana oli Tulsan rata. Tällä kertaa se oli mahtava menestys, koska Sawyer ei hyväksynyt partnerinsa näkemyksiä ja vaati vedonvälittäjien sallittavan järjestävän vedonlyönnin radalla. Tulsan onnistunut kilpailu avasi tien useiden ratojen rakentamiselle seuraavalla vuosikymmenellä. Smith ja hänen kollegansa osoittivat älykästä näkemystä järjestämällä iltakisoja. ”Valojen alla juokseminen” pelasti lajin kilpailulta laukkakisoja vastaan ja takasi sen suosion. O. P. Smith on siis nykyaikaisen greyhound racingin isä ja vuonna 1926 hän johti yhtymää, joka järjesti kilpailuja 25 radalla. Hän kuoli seuraavana vuonna. Miamissa Floridassa järjestetään vuosittain hänen muistokseen O. P. Smith Classic.

Greyhound Racing leviää Britanniaan

Parissa vuodessa urheilu levisi Yhdisvalloissa ja Charles A. Munn, menestyvä liikemies ja Owen Smithin ystävä, seurasi tarkkaan sen menestystä. Munn, ymmärtäen uuden keinovieheen mahdollisuudet, ei kuitenkaan uskonut Amerikkaan. Hän teki sopimuksen Iso-Britannian oikeuksista Smithin ja Sawyerin kanssa ja siirtyi Englantiin vuonna 1925. Englannissakin coursing näytteli vahvaa roolia urheilun syntymässä, sillä ensimmäinen henkilö, johon Munn oli yhteydessä, oli majuri L. Lyne Dixon. Hän oli brittiläisen maastourheilun, kuten coursingin ja ketunmetsästyksen, johtohahmoja ja Munn voittikin hänet nopeasti asiansa puolelle.

Muiden vaikutusvaltaisten tukijoiden löytäminen olikin sitten huomattavsti vaikeampaa. Nämä kaksi matkustivat ympäri Britanniaa löytääkseen rahoittajia uudelle radalle. Aika ei ollut paras mahdollinen takaajien löytämiseksi, sillä maa oli menossa kohti vuoden 1926 yleislakkoa. Heihin liittyi kuitenkin prikaatinkenraali Alfred Critchley ja hän toi mukanaan sir William Gentlen, joka auttoi keräämään tarvittavan pääoman. Huolimatta kaikista vaikeuksista

Greyhound Racing Association Ltd. oli syntynyt. Manchester, jossa oli vahvat yhteydet metsästykseen 20-luvulla, oli mietitty parhaimmaksi paikaksi aloittää greyhound racing ja keräämällään 22 tuhannen punnan pääomalla yritys rakensi stadionin Belle Vuehen, lähelle kaupungin keskustaa. Heinäkuun alussa pidetyt julkiset koejuoksut keräsivät paikallista huomiota ja lopulta greyhound racingin debyytti Iso-Britannissa pidettin lauantaina 24.7.1926. Ensimmäisenä kilpailupäivänä oli kuusi seitsemän koiran lähtöä. Ensimmäinen voittaja oli Mistley kahdeksalla koiranmitalla, kellottamalla 25 sekuntia neljännesmailin (n.402m) matkalla. Kerroin oli 7. 50 vuotta myöhemmin Belle Vuen katsomo nimettiin Mistleyn mukaan. Myöhemmin Belle Vue nosti juoksijoiden määrän seitsemästä kahdeksaan, mutta laskettiin kuuteen vuoden 1928 alussa, pian NGRC:n perustamisen jälkeen.

Yhtä nopeasti laji levisi kahteen tämän päivän valtamaahan, Irlantiin ja Australiaan. Ensimmäinen rata Irlannissa oli elokuussa 1927 avattu Belfastin Celtic Park, jonne vihkiäiskilpailuja tuli katsomaan 3000 ihmistä. Dublinin Shelbourne Park avattiin kuukautta myöhemmin, 8000 katsojaa. Australian ensimmäinen rata oli Sydneyn Harolds Park toukokuussa 1927.
On vaikea sanoa, koska greyhound racing saavutti sen aseman, että voitiin sanoa lajin varsinaisesti syntyneen. Ehkä se oli vuoden 1920 Tulsan kilpailu, joka oli ensimmäinen varsinainen onnistunut tapahtuma soikealla radalla ja joka avasi tien useiden ratojen rakentamiselle seuraavalla vuosikymmenellä. Tai ehkä se oli 1925 Derby Lanen avaaminen, sillä siitä varsinainen buumi räjähti. Tuolla ei ole kuitenkaan suurtakaan merkitystä, ainoastaan lajin levinneisyydellä ja suosiolla. Greyhound oli kulkenut pitkän tien Egyptistä mantereen läpi Englantiin ja USA:han. Vain muutamassa vuodessa syntyi maailman pelatuin ja suosituin eläinurheilu siitä, kun Owen Patrick Smith sai kipinän ideaan.

Greyhound racing Suomessa

Pohjoismaista Tanskassa päästiin ensimmäisen kerran nauttimaan huippunopeista koirista, siellä juostiin jo 1920-luvulla. Suomessa juostiin virallisesti ensimmäisen kerran 1951 ja ensimmäinen rata valmistui vasta 1968 Mikkeliin. Sen jälkeen ratoja on tehty useita, ja niistä on nykyään eri vinttikoirien kilpailukäytössä puolen tusinaa ympäri Suomea. Vaikka isossa maailmassa Greyhound Racing oli jo alkujaan täysin ammattilaista puuhaa, niin Suomessa siitä tuli eri resurssien puutteiden takia harrastus, joka ohjautui Suomen Kennelliiton alaisuuteen. Tuohon aikaan kuten nykyäänkin vinttikoirien juoksukilpailut olivat siis Kennelliiton alaista koetoimintaa. Hyvin pian huomattiin, että erityisesti juoksulinjaiset greyhoundit ja whippetit pystyivät tarjoamaan parhaiten varmoja ja tasaisia lähtöjä. Olihan niillä ollut nopeus ja juoksuvarmuus jo vuosikymmeniä ehdottomia vaatimuksia.

Turvallisuuskysymyksiä

Greyhoundien ja whippettien nopeus on ylivertainen muihin vinttikoiriin verrattuna. Siksi racing-väki alkoi luonnollisesti vaatia parempia ja turvallisempia ratoja. Mutta koska he olivat selvänä vähemmistönä, eivätkä koirat olleet näyttelytähtiä, niin ehdotukset eivät saaneet vastakaikua. Vinttikoiraharrastajat eivät ymmärtäneet, että esim. greyhoundeille turvalliset radat olisivat myös heidän hitaammille koirilleen suunnattomasti turvallisempia.

Toinen ongelma, jonka erityisesti greyhoundien omistajat kokivat tärkeäksi ratkaista, oli yhtä eläinsuojelullinen kysymys kuin ratojen turvallisuus. Maailmalta oli jo saatu tarkkaa tutkimustietoa siitä, kuinka raskas suoritus kilpailu greyhoundille on ja kuinka pitkän palautumisajan koirat tarvitsevat. Ehdottomana rajana pidettiin yhtä kilpailua per päivä, mutta Vinttikoiraliiton kisoissa juostiin silloin, kuten edelleenkin, usea startti päivässä. Usein greyhound treenareista ajateltiin, että he liioittelivat rasittavuus- ja turvallisuuskysymyksissä.

Ensin SVUK, sitten GRL

Lopputulos oli selvä ja odotettu. Kourallinen aktiiveja jätti Vinttikoiraliiton ja perusti Suomen Vinttikoiraurheilun Keskusliiton,SVUK:in. v.1984. Myöhemmin nimi muuttui vielä Greyhound Racing Liitoksi (GRL). Tänä päivänä, kun GRL on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa koiraurheilukartassa ja ikäpolvet ovat vaihtumassa, ollaan ymmärtämässä, että greyhound racing ei ole uhka Vinttikoiraliitolle ja sen alla juokseville koirille. Niiden toiminta on luonteeltaan erilaista, toinen painottuu edelleen koetoimintaan ja toinen puhtaasti urheiluun. On täysin järkevää, että varsinaiselle greyhound ja whippet-urheilulle on oma liittonsa. Voimavarat täytyy aina suunnata sinne missä niistä on eniten hyötyä. GRL:n myötä radat muuttuivat greyhoundeille turvallisimmiksi ja kehitystyö jatkuu edelleen. Mikä positiivisinta, voimavaroja on myös tarpeen mukaan yhdistelty, ja yhteistyötä on myös kehitetty SVKL:n ja GRL:n välillä.